Historiaa

Kirsikoti viettää tänä vuonna 20- vuotisjuhlavuottaan. Kirsikodin toiminta alkoi Raija Mikkosen visiosta yhteisöstä, jossa kehitysvammaiset ja heidän ystävänsä voisivat asua ja elää yhdessä ja keskittyä pitkäjänteiseen taidetoimintaan. Intoa ja energiaa on riittänyt ja Kirsikoti, sen asukkaat ja henkilökunta ovat saaneet kansallista ja kansainvälistä tunnustusta. Kirsikodin taiteilijat ovat osallistuneet vuosien varrella sekä Suomessa pidettyihin että kansainvälisiin yksityis-, yhteis- ja ryhmänäyttelyihin. Kirsikodin asukkaiden taidetta on nähty taidemuseoissa ympäri Suomea, Kiasmassa, Kolilla, laajasti Pohjois-Karjalassa erilaisissa näyttelyissä, Italiassa, Saksassa ja muissa Euroopan maissa. Syksyllä 2013 yhteistyönäyttely kiinalaisen Huiling- järjestön kanssa siirtyy Kiinaan. Näyttelyt ovat keränneet sekä yleisön, että lehdistön mielenkiintoa. Ilmoitamme tulevista näyttelyistämme sekä Facebookissa että täällä kotisivuilla.
Kirsikodin näyttelyt

Kirsikodin taitelijoiden maalauksia löytyy monista eri kokoelmista
Kirsikodin taiteilijoiden työt eri kokoelmissa

historiaa

Kirsikodissa on koettu erityisen tärkeänä tuottaa laadukasta ja ajankohtaista julkaisutoimintaa. Kirsikoti on julkaissut erialojen ammattilaisten kanssa 17 kirjaa. Voit tutustua niihin tarkemmin tästä. Kirsikodissa on koettu merkittäväksi julkaista jokaisesta Kirsikodin taitelijasta oma kirja. Tällä hetkellä omat kirjat on tehty Kirsi Mikkosesta, Päivi Erosesta, Jukka-Pekka Levystä ja Marika Paalamosta.

Kirsikoti on tehnyt yhteistyötä myös muissa julkaisuissa

  • ITE käsillä
    Seppo Knuuttila. Nykytaiteen vuosikirja 2, Maahenki oy.
  • Haja-ajatuksia kehitysvammaisten taiteesta ja muiden
    Jöns Carlson, VTL, sosiaaliantropologi.
  • Taju 2004
    Ahti Isomäki ja Raisa Laurila-Hakulinen. Kääntänyt selkokielelle Ari Sainio.
  • Aurinko ja kolme kuuta
    Ahti Isomäki. Kettuki ry. Selkokirja. 2006.
  • HYVÄN TAHDON TALOJA
    Hannu Salokorpi, Veikko Luhtanen, Marika Leed ja Erja Mannersuo. 2008, RAY.
  • Mikä mahtava mörkö
    Taidehistorioitsija Satu Itkonen. 2008
  • Nykykansantaide
    Minna Haveri, Maahenki. Aalto-yliopisto / Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja A 102.

Eri alojen opiskelijat ja ammattilaiset ovat tehneet erilaisia tutkimuksia Kirsikodissa. Ne olemme kokeneet hyvin antoisiksi.
Kirsikodista tehdyt tutkimukset

Kaikesta tästä laajasta ja monipuolisesta työstä Kirsikoti on saanut arvokasta ja toiminnalle tärkeää tunnustusta.
Apurahat ja avustukset

© 2017 Kirsikoti Saarivaarantie 48, 81700, Lieksa. Puh. +358 40 773 0007